Sosiaalinen media nuorisotyössä
Myötätuulessa on vuonna 2009 alkanut Euroopan sosiaalirahaston tukema hanke. Sen tavoitteena on rakentaa nettiareena, nuorten ja nuorisotyöntekijöiden kohtauspaikka, johon kaikki voivat tuottaa sisältöä. Hankkeen aikana kehitetään työssäoppimisen malli, jonka avulla koulutetaan nuorisotyöntekijöitä digitaalisissa taidoissa. Hankkeessa hyödynnetään sosiaalisen median mahdollisuuksia nuorisotyössä. Hanke päättyy 31.12.2012.
Myötätuulessa-hankkeen ensisijaisena kohderyhmänä ovat mediasisältöjä tuottavat ja tekevät nuorisotyöntekijät. Internet on nykypäivänä keskeinen toimintaympäristö nuorille. Nuorisotyöntekijät tarvitsevat verkkomaailman ja digitaalisen osaamisen erityistaitoja toimiessaan nuorten kanssa. Hankkeeseen valitut Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen nuorisotyöntekijät saavat koulutusta digitaalisen erityisosaamisen hallinnassa työssäoppimisen ja erityiskoulutuksen avulla.
Nuorisotyötä ei kuitenkaan ole olemassa ilman nuoria. Nuoret opettavat ja oppivat projektin aikana taitoja sivuston suunnittelusta sisällöntuotantoon. Sosiaalisen median periaatteita soveltaen tietoa tuotetaan yhteisöllisesti: kaikki voivat asemastaan riippumatta osallistua tiedon ja mediasisältöjen tuottamiseen sekä osaamisen jakamiseen.




